Mimmin ensimmäinen näyttely oli vähintäänkin mielenkiintoinen!
Pitkään jatkuneiden selkävaivojeni takia jouduin pyytämään Mimmin kasvattajaa Brusinin Ninaa esittämään tytön. Minua olisi varmaan jännittänyt ja paljon jos olisin ollut itse kehässä. Nyt kun Mimmin esitti kasvattaja minua jännitti vieläkin enemmän!
Entä jos Mimmi saisikin kauhean hepulin kehässä syystä tai toisesta. Eihän se mitään jos me yhdessä sähläisimme mutta että kasvattajan kanssa!
Kauhuskenaarioni kävi toteen. Mimmi oli ihmeissään ihmisten ja koirien määrästä ja sitten kehässä oli se liukas alusta. Eipä nähnyt tuomari Mimmin juoksevan kun hetken.. enempää en uskaltanut katsoa.
Brusinin Nina hoiti kyllä homman niin hyvin kuin tuossa tilanteessa oli mahdollista!
Ja kaikesta huolimatta Mimmin arvostelu oli tosi hyvä! Tytöstä tuli ROP pentu ja lapset saivat hienot ruusukkeet rinnuksiinsa!
Oli myös mukavaa nähdä Mimmin äiti kehässä niin upeana!

Mimmi ei juurikaan pakkasista ole hätkähtänyt. Lenkkejä ollan tehty eikä tassuja tarvitse nostella kun vauhti on niin kova että lämpöisenä pysytään.
Tuuli ja Napu ottavat usein Mimmin ulos mukaan leikkeihin ja Mimmihän jonottaa jo ovella kun näkee että tytöt laittavat päälle.

Kyllä on talvi! Pari vuotta odotellaan että tulisi edes vähän lunta ja pakkasta. Ja sitten luontoäiti päättää tänä vuonna tehdä oikean talven! Siis en valita. Kaunista on enkä olisi uskonut enää näkeväni tällaista talvea täällä etelässä.

Kivaa, lunta satoi ja tuli paljon valoisampaa. Mimmi rassukka ei kyllä nauttinut tilanteesta samalla tavalla kun me muut.  Kaameita lumipaakkuja tarttui pehmoiseen pentukarvaan ja tuttu vessapaikkakin oli yht äkkiä lumen vallassa! Sisäsiisteys joka on alkanut jo sujua otti pienen takapakin kun pihalla olikin pelkkiä kapeita polkuja tai lunta kaulaan asti. Teitäkään ei keretty aurata koko päivänä joten lenkeilläkään ei oikein uskaltanut asioita toimittaa. No, onneksi lumisade loppui, piha tamppaantui lasten toimesta ja aura-autot kerkesivät myös meidän nurkille joten elämä jatkuu taas vanhaan malliin.

Paljon on tapahtunut viimeisen kirjoituksen jälkeen. Ikävin uutinen on meidän Isa ihanaisen muuttaminen koirien taivaaseen. Viimeiseen asti Isa jaksoi hymyillä. Saimme nauttia Isan ihanasta seurasta melkein 15 vuotta. Sitten tuli aika luopua rakkaasta ystävästä. Toista Isaa ei tule.

Talo tuntui tyhjältä ilman koiraa. Aika pian huomasin vierailevani seuraamassa syntyviä pentueita. Olimme jo aiemmin päättäneet että seuraava koiramme tulisi olemaan partacollie. Kokonsa puolesta partista tyttäriemme olisi helpompi ulkoiluttaa.
Erinäisten sähköpostien ja puheluiden jälkeen olimmekin alustavasti varanneet partiksen Nurmijärveltä.
10.10.09 tyttöpartis Memorylane Jumpstart The Party, Mimmi asettui taloksi. Aloimme taas elää koiraperheen elämää!

Sain huomautuksen siitä että Isan ikää ei ole päivitetty. Totta, typykkähän täytti jo syyskuussa 14 vuotta! Hän on uskomattoman pirteä vanha briardi! Huumorintajua riittää ja joka ikinen päivä kuljemme metsälenkillä Isa etunenässä. Etutassut täppäävät vielä mukavasti kun joku asia pitää saada meille joskus niin hitaille ihmisille perille, esim. makupalan antaminen omasta kannellisesta laatikosta sieltä tietystä kulmasta keittiössä. Jos ei täppääminen ja hyöriminen ja hännän huiskutus tehoa, on ihan pakko haukahtaa kerran tai pari. Tämä sallittakoon 14 vuotiaalle.

Lunta on pyryttänyt tänään koko päivän. Ihanaa! Luulin jo etten ikinä enää  saisi seistä näillä leveysasteilla nenä kohti tuiskua. Lapset nauttivat pulkkamäessä  ja vanha Isammekin riemastui lumen tulosta.