Aamu valkeni aurinkoisena ja täysin tyynenä. Keitimme puuron ja syötyämme suuntasimme kohti Henningvaerin kylää jonka kupeesta lähestyminen alkoi.

Reput selässä aloitimme matkan kohti Vågakallenin pohjoisharjannetta. Maisemat vaihtuivat ja tunnelma oli korkealla. Luonto hurmasi monimuotoisuudellaan. Kävimme kuusikon läpi joka oli niin tiheä että alaoksien neulaset olivat kuivuneet ja varisseet maahan muodostaen keltaisen maton.

Päästyämme metsän läpi saavuimmekin hienolle hiekkarannalle jonka vesi oli kristallinkirkasta ja hiekka pehmeää. Kaukaa edessämme näimme reittimme silhuetin. Uskomaton paikka!

Jatkoimme matkaa läpi sademetsämäisen osuuden kohti isoista lohkareista muodostuvaa nousua reitin juurelle.

Kivi oli epämiellyttävän irtonaista ja aloitimme varmistamisen jo ennen reitin varsinaista alkamista.  Pääsimme harjanteelle joka oli todella ilmava! Jokunen sata metriä pudotusta toiselle puolelle laittoi tarkastamaan köydet ja valjaat vielä kertaalleen. Varsinaisen reitin alkaessa kivi muuttui loistavaksi ja reitti oli mukavaa ja vaihtelevaa kiipeämistä.
Taukopaikkoina oli isot tasanteet joilla sopi tankata  ja ihailla maisemia.

Kuvista olimme katselleet leveää halkeamaa joka sattui reitille. Siinä se nyt odotti meitä vieläkin suurempana kuin kuvista osasi kuvitella. Mielestäni se  oli yksi reitin hauskimmista köydenpätkistä. Upeaa kiipeämistä tarjosi myöhemmin hieno seinämä jossa kulki pitkä kapea säännönmukainen halkeama jossa sai jammata.

Lopussa odotti vielä a little jump(näin topossa mainittiin). Siis hyppy toiselle puolelle koska vuoreen oli muodostunut leveä ja syvä halkeama. Se oli ylitettävä jos halusi jatkaa eteenpäin.  Hieman maitohappoisilla jaloilla se ei tuntunut niin pieneltä hypyltä! Selvisimme siitä kuitenkin ehjin nahoin ja jatkoimme huipulle asti. Uskomattomat maisemat. Merta ja vuoria vastarannoilla. Täydellinen ilma ja hiljaisuus. Kirjoitimme nimemme pieneen “vieraskirjaan” joka löytyi kiven alta muovilaatikkoon säilöttynä.

Otimme kuvia ja lähdimme pitkälle laskeutumisreitille. Jos jalat olivat huipulla vähän hapoilla niin autolla ne olivat täysin finaalissa. Laskeutuminen oli todella rankka! Teltalle päästyämme ei unta tarvinnut pitkään odotella.

Reitti oli hieno, sää ei olisi voinut olla parempi. Kuinka paljon tämä  päivä antoi, sitä ei voi sanoin kuvailla. Sen voin sanoa että samankaltaisia haluaa kokea lisää!

Pitkä autossa istuminen palkittiin henkeäsalpaavilla maisemilla. Kuski oli välillä helisemässä kun joka mutkaan olisi pitänyt pysähtyä kuvaamaan!

Saavuttiin lopulta perille aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä.Kävimme vielä ennen nukkumaan menoa pienessä Henningsvaerin kalastajakylässä  ja sieltä suuntasimme Kallen rantaan pystyttämään telttaa.

Yöllä tuuli vielä niin  kovaa että Sami joutui pariin otteeseen tarkastamaan teltan kiinnitykset. Minä nukuin sikeästi.

Ruotsin läpi ajeltuamme tihutti vettä ja mittari näytti vajaat kymmenen astetta lämmintä. Mutta mitä lähemmäs pääsimme noita “ihmesaaria” alkoi pilvipeite rakoilla ja aurinko pilkahdella.

jatkoa seuraa…

Pieni hyötypenkki saatiin Tuulin kanssa vihdoin väkerrettyä ja porkkanan sekä salaatin siemenet istutettua.

Isa ihanainen on pirteä kuin peipponen. Joskin vauhtia ja vaarallisia tilanteita aiheuttaa vanhan neidin heikentynyt kuulo. Mamma kun kuvittelee ennen niin herkästi käskyyn reagoivan tyttösen toimivan edelleen yhtä nopeasti. Välillä siis mennään eri suuntiin metsälenkeillä.

Työt ovat alkaneet ja aikaa titokoneen ääressä istahtamiseen ei oikein tunnu olevan, mutta jospa päivityksiä tulisi tästä lähin himpun verran nopeammassa tahdissa.